Äitini vei minut pienenä tanssikouluun, ja olen viihtynyt niin hyvin, että täällä olen vieläkin. Aloitin tanssiharrastukseni baletilla, mutta 70-luvun lopussa jazztanssi vei sydämeni vauhdikkuudellaan, voimallaan ja rytmisyydellään. Tuntui, että nyt saan tanssia sieluni pohjasta asti. Tanssiopistossa saimme nauttia 80- ja 90-luvulla lukuisten ulkomaisten ja kotimaisten opettajien opettamista jazztanssin tekniikoista.

Tanssin opettamista olen opiskellut Teakin täydennyskoulutuskeskuksessa ja aikuisten liikunnanohjausta Eerikkilän urheiluopistossa. Opetuksessani painotan perustekniikkaa, joka mahdollistaa liikkeen rentouden, puhtauden ja tanssin harrastamisen läpi elämän. Myös ”tekemisen meininki”, sekä tanssin ilon löytäminen musiikin ja liikkeen kautta ovat minulle tärkeitä tekijöitä. Toivon, että oma innostukseni ja rakkauteni tanssiin välittyy työni kautta.
Tanssi kantaa.