Laura Poikolainen on aloittanut tanssiopinnot opiston lastentanssitunneilla ja ollut erikoiskoulutusluokan oppilaana 1995-2003. Suoritettuaan tanssijan näyttötutkinnon Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa hän toimi tanssijana Kansallisbaletissa kaudet 2004-2006. Syksyllä 2006 Laura jatkoi opintojaan Savonia ammattikorkeakoulussa ja valmistui tanssinopettajaksi keväällä 2010 pääaineenaan klassinen baletti. Keväällä 2012 hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitokselta.

Laura on iloinen, mutta vaativa opettaja, jonka tunneilla keskitytään tekniikan hiomisen lisäksi kokonaisvaltaiseen liikkeeseen, liikkeen erilaisiin laatuihin ja ennen kaikkea tanssin riemuun. Laura on opettanut Helsingin Tanssiopistossa keväästä 2010 alkaen lajeinaan klassinen baletti, nykytanssi ja lastentanssi.