Hanna Haartemo on valmistunut tanssinopettajaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2000 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta keväällä 2005. Helsingin tanssiopiston opettajakuntaan hän on kuulunut vuodesta 2003 alkaen. Hanna on opettanut tanssia myös Turussa  ja Torniossa. Hänen opetuslajeihinsa kuuluvat niin nykytanssi (moderni ja jazz), baletti, lastentanssi, improvisaatio kuin tanssiteatterikin. Tanssin opettamisen ohessa Hanna on ollut tanssijana  teatteri- ja oopperaproduktioissa Turussa, Helsingissä ja Porissa. Hän on myös työskennellyt koreografina, näyttelijänä ja ohjaajana teatteri- ja videoteoksissa. Hanna on toiminut aktiivisesti tanssin ammattilaisille treenitunteja järjestävässä Tanssille Ry:ssä vuosina 2006–2011, joista kolme kautta yhdistyksen puheenjohtajana sekä opettanut Helsingin kesäyliopiston tanssipedagogiikan opiskelijoille Lapsi ja tanssi -opetuskokonaisuutta vuosina 2013 ja 2015.

Lapsioppilaansa Hanna haluaa johdattaa seikkailemaan mielikuvitukselliseen ja hauskaan tanssin maailmaan, jossa erilaisten luovien ja tekniikkaharjoitusten myötä opitaan tanssin perusteita. Tärkeässä osassa tunneilla on myös tanssijoiden musikaalisuutta virittävät harjoitukset. Aikuisten tunneilla oppilaat pääsevät kehittämään tanssitaitojaan kehoa kunnioittavassa ja yksillölliset valmiudet huomioivassa positiivisessa ilmapiirissä. Tunneilla  kehitetään tanssijoiden kehonhallintaa, opitaan lajille tyypillistä liikkeistöä sekä harjoitellaan tanssillisia koreografioita ryhmän taso huomioiden. Hanna haluaa välittää oppilailleen ”tanssin taikaa” ja kannustaa ilmaisulliseen rohkeuteen.