Suomen Kansallisbaletin tanssija, joka 24-vuotisen ammattiuransa aikana tanssi suurimmaksi osaksi solistisissa tehtävissä. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2016. Samana syksynä hän aloitti työt Helsingin Tanssiopistossa EK- Ylimmän luokan toisena vastuuopettajana. Vuonna 2018 hän suoritti ammatillisen opettajan opinnot HAMK:ssa. Sitä ennen hän oli opettanut klassista balettia sijaisopettajana ja kurssiopettajana mm. Suomen Kansallisbaletin Balettioppilaitoksessa, Nurmijärven Tanssiopistossa, Espoon Tanssiopistossa ja HTO:ssa. Hän on opettanut ja valmentanut myös SM-tason muodostelmaluistelijoita, SM-ja maajoukkuetason rytmisen voimistelijoita sekä SM-tason uimahyppääjiä. Tälläkin kaudella hän opettaa, valmentaa ja koreografioi kahdessa SM-tason seurassa muodostelmaluistelussa ja yksinluistelussa.

Anandah on syntynyt Jyväskylässä ja tie balettitanssijaksi oli kaikkea muuta kuin helppo. Vasta 16-vuotiaana hän pääsi pyrkimään Suomen Kansallisbaletin kouluun ja pääsi ensiyrittämällä sisään. Siitä alkoi uusi elämä, jonka merkittävimmät henkilöt ja opettajat olivat Maj-Lis Rajala, Marianna Rumjantseva ja Seija Silfverberg.

Vahva eläytyminen erilaisiin rooleihin on ollut Anandah’lle aina luontevaa. Tämä ominaisuus ja kekseliäs mielikuvitus saattavat olla osasyy siihen, että hänestä kehittyi myös koreografi. Merkittävin koreografia lienee Suomen Kansallisbaletille tehty kaksinäytöksinen kokoillan baletti Muumipeikko ja pyrstötähti, joka ensi-illassa vuonna 2015 sai laajaa kansainvälistä huomiota. Useita muitakin baletteja syntyi ja laaja määrä pienteoksia sekä sooloja ja duettoja, joista useat edustavat neoklassista suuntausta. Koreografioita on myös palkittu useissa eri kilpailuissa.

Anandah’lle myönnettiin Philip Morris Tanssin Nuppu- palkinnon vuonna 1996.
Vuonna 2009 hän sai Pro Dance palkinnon balettitanssijan urasta ja vuonna 2017 samaisen palkinnon koreografin urasta. Vuonna 2023 Pro Dance antoi hänelle Vuoden pedagogi-palkinnon.

Anandah’n opetuskieli on suomi, mutta hän tarvittaessa opettaa myös englanniksi ja espanjaksi.

 

 

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.