Jazz-kollektiivi tähtää tutkimaan tanssin maailmaa sekä opettajien että tanssijoiden yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella. Tanssijat pääsevät myös haastamaan itseään oman materiaalin luomisella. Lisäksi kollektiivi mahdollistaa kaivatun väylän esiintymiseen aikuisryhmälle, joka koostuu oppilaista, joilla on jo aiempaa sekä myös vaihtelevaa tanssitaustaa. Mahdollisuus tehdä taidetta tiiviinä yhteisönä motivoi jatkamaan tanssin harrastusta tanssitaustasta tai iästä riippumatta.
Jazz-kollektiivi on vaihtoehto nopeatempoiselle kisakulttuurille ja siellä työskennellään samalla ideologialla kuin tanssin ammattikentällä, eli asioita työstetään ryhmän yhteisen harmonian löytämiseksi ja yhteisen liikekielen kehittämiseksi. Esitys koostetaan kollektiivihengessä Wilma-Emilia Kuosan repertuaarista ja kollektiivin tuottamasta materiaalista. Jokainen kollektiivissa pääsee vaikuttamaan esityksen työstämiseen sekä luomalla omaa liikemateriaalia että työstämällä pienryhmissä kohtauksia esitykseen yhteistä liikemateriaalia tukemaan.
Jazz-kollektiivissa ikähaarukka on 18–52 vuotta ja ryhmään ei ole pääsykokeita, vaan avoin kokeilutunti aina syys- ja kevätlukukauden aluksi. Kollektiivin henkeen kuuluu tanssiyhteisönä toimiminen, illanvietot ja jokaisen oman vahvuusalueen huomioon ottaminen esimerkiksi puvustusta tai esityksen markkinointia suunnitellessa. Jazz-kollektiivi vaalii hyvinvointia tanssin keinoin sekä harjoituksissa että niiden ulkopuolella. Lämpimästi tervetuloa mukaan intohimoiseen tanssiyhteisöön sen neljännelle toimintakaudelle!
Ryhmään osallistuminen edellyttää jatko 1-tason kokemusta jazztanssista, nyky-, tai showtanssista tai baletista. Jazz-kollektiivin treenituntien lisäksi oppilaalla on oltava vähintään yksi viikkotunti opiston tarjonnasta.
Kaudella 2025–26 jazz-kollektiivi harjoittelee torstaisin ja sunnuntaisin. Tuntien aikatauluun pääsee tutustumaan tarkemmin täällä.
Jazz-kollektiivi valmistaa tänä syksynä numeron joulun SYK-näytökseen, ja joka kevät esityksen, jonka pituus on noin 20 min.
Avoin kokeilutunti jazz-kollektiiviin torstaina 21.8.
Tule tutustumaan jazz-kollektiivin toimintaan maksuttomalle avoimelle kokeilutunnille torstaina 21.8. klo 19.45–21.15 Leipätehtaan saliin LEI1. Ovikoodin saat oppilastoimistosta.