Jane Spackman aloitti tanssiopinnot kotimaassaan Englannissa jo kuuden vuoden iässä. Klassisen baletin lisäksi hän opiskeli mm. modernia tanssia, steppiä ja karakteritanssia. Kaksitoistavuotiaana Jane aloitti opinnot Lontoon tunnetussa ”The Urdang Academy of Dancing and Performing Arts” – koulussa. Kolmen vuoden kuluttua hän voitti Cyril Beaumont opiskelustipendin kuuluun ”The Royal Ballet school ”  -oppilaitokseen, mistä hän valmistui tanssijaksi. Marraskuussa 2010 Jane valmistui valtuutetuksi RAD opettajaksi kahden vuoden opetuskurssilta Royal academy of dance -koulusta Lontoosta.

Jane sai kiinnityksen jo kahdeksantoistavuotiaana Portugalin Kansallisbalettiin. Siellä hän tanssi mm Joutsenlammessa, Pähkinänsärkijässä, Gisellessä, La Bayaderessa ja useissa Balanchinen teoksissa. Portugalissa hän pääsi myös työskentelemään suurten tähtien kuten Sylvie Guillemin, Manuel Legrisin ja Patricia Nearyn kanssa. Vuonna 1989 Jane liittyi Suomen Kansallisbalettiin missä hän tutustui myös nykytanssin ohjelmistoon.

Jane oli opistossa kesällä 1990 vierailevana klassisen baletin opettajana ja huomasi viihtyvänsä opetustyössä erinomaisesti. Kun Janelle tarjottiin opistosta syksyllä 1991 klassisen baletin opettajan toimea, oli se hänen omien sanojensa mukaan erittäin mieluisa käännekohta hänen tanssiurallaan.

Vuosia on kulunut ja Jane, nyt kolmen lapsen äiti, jatkaa opetustyötään yhtä innokkaana. Vuosien varrella hän on opettanut lapsia, nuoria, teinejä ja aikuisia aloittelijoista edistyneisiin aina yhtä suurella antaumuksella. Jane on myös pitkään opettanut opiston erikoiskoulutusluokkia ja tehnyt heille onnistuneita ja palkittuja koreografioita.

Jane on tehnyt merkittävän työn ennen kaikkea aikuisopiskelijoiden parissa. Hänen joustava ja joviaali suhtautumisensa heihin on ihailtavaa. Jane on myös rohkeasti harjoittanut perinteisten klassisten balettien ryhmätansseja edistyneimmille aikuisoppilaille repertuaaritunneillaan ja ollessaan opettajana Sammatin kesäleireillä. Eipä ihme, että monista hänen oppilaistaan on tullut vannoutuneita baletin ystäviä myös treenaussalin ulkopuolella.

Jane opettaa englanniksi.
Jane teaches in English.