Tuisku Toivonen on valmistunut tanssinopettajaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta keväällä 2019, lajeinaan nykytanssi, jazztanssi, baletti ja lastentanssi. Osana opintojaan hän oli kevään 2018 vaihto-opinnoissa Englannissa Falmouth Universityssa suorittaen nykytanssin ja koreografian opintoja (dance & choreography).

Tuiskun tanssitaival alkoi vuonna 1996 Tamara Rasmussen opistosta, jossa hän tanssi vuoteen 2014 saakka. Esiintyvässä ryhmässä hän aloitti 2000-luvun alussa. Ennen ammattiopintoja Tuisku kävi Sibelius-lukion tanssilinjan sekä opiskeli vuoden Keski-Pohjamaan kansanopiston tanssilinjalla 2014–15 monien eri tanssikentän vaikuttajien ja opettajien opetuksessa.

Tuiskulle opettajana on tärkeää, että oppilas kokee ensinnäkin onnistumisen kokemusta, iloa ja nautintoa tanssista, ja että tunneilla vallitsee kommunikoiva, kokeileva ja tavoitteellinen ilmapiiri.