Aliisa on Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemialta valmistunut tanssinopettaja. Aliisan oma tanssipohja tulee klassisesta baletista, mutta vuosien aikana hänelle tärkeimmiksi lajeiksi on muodostunut nyky- ja jazztanssi. Aliisan tunneilla keskitytään tekniikan harjoittelemiseen, monipuoliseen liikkumiseen ja omien fyysisten mahdollisuuksien haastamiseen tanssillisten sarjojen kautta, tanssin ilmaisullista ja luovaa puolta unohtamatta. Intohimo tanssiin ja opettamiseen näkyy Aliisan tunneilla. Hän on iloinen, kannustava ja määrätietoinen opettaja.

Aliisa pyrkii jatkuvasti kehittämään myös itseään opettajana sekä tanssijana käymällä mm. erilaisissa koulutuksissa ja workshopeissa. Ennen ammatillisia opintojaan Turussa Aliisa on tanssinut mm. Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksella, Tamara Rasmussen opistolla, Sibeliuslukion tanssilinjalla sekä käynyt niin kansainvälisten kuin suomalaisten koreografien ja opettajien workshopeilla.